Hups.
Viikonloppu meni ihan perseelleen. Kaikki alkoi pienestä lipsahduksesta perjantaina. Mutustin hillomunkin ja syljeskelin suurimman osan pois. Myöhemmin tuli paniikkikohtaus, itkut ja sydämmentykytykset ja portaiden juoksut ja elämän loppu. Selvisin siitä kuitenkin ja annoin itselleni anteeksi ja lupasin olla tarkempi.
Ikuinen sudenkuoppa on viikonloppu poikaystävän luona. Meillä on tietyt vanhat kaavat joita on vaikea rikkoa herättämättä epäilyksiä. Mutta joo. Sanoin itselleni, että nyt saan syödä, ei se kuitenkaan ylitä peruskulutukseni kaloreita. Mut miten kävikään, morkkis tuli taas viiveellä. Ja en tiedä. Noudatin taas virheellistä ajatusmalliani: kun kerran kaikki on jo pielessä, voin saman tien ahmia ihan kunnolla.
Sunnuntai-ilta päättyi maha pallona ja itku kurkussa, vaaka näytti 58,5.
Sillä tiellä ollaan. Sain onneksi motivaation takas ja oon positiivinen. Mittailin mittanauhalla tarkkaan kaikki paikat vakuuttaakseni itselleni, ettei m itään mittavaa läskinkertymistä ollut tapahtunut ja paino kyllä tippuu nopsaan.
Tänään oli aamupaino 56,6 ja yritän olla syömättä hiilareita. En tiedä miten toi ketoosi toimii ja vaikuttaa ja kannattaako sitä tavoitella, mut ainakin jollain tapaa käy järkeen, että hiilarimässäilyn jälkeen sopii ehkä olla vähän aikaa syömättä niitä. Ainakin nyt niin kauan kunnes oon taas alle 56.
